Fengshui – paljon muutakin kuin länsimaissa tunnettu sisustusoppi

Kiinalainen kompassi eli luopan. (KUVA: pixabay.com)

Kiinalainen kompassi eli luopan.
(KUVA: pixabay.com)

Fengshui on mielletty länsimaissa usein sisustusopiksi, jota se ei varsinaisesti kuitenkaan ole, eikä alun perin ole ollut. Fengshui on ohjannut rakentamista ilmansuuntien ja eri teorioiden mukaan, etenkin Kiinassa, jo tuhansien vuosien ajan. Myös muissa Aasian maissa sitä on käytetty ja käytetään edelleen. Länsimaissa taas yksittäiset ihmiset ja yritykset tilaavat fengshui-konsultin tai –mestarin palveluksia, mutta se ei ole laajalle levinnyttä.

Fengshui-mestari Larry Sang kertoo kirjassaan Fengshuin perusteet, että Fengshuin muinainen termi ”Kan Yu” tarkoittaa ”nostakaa pää ja tutkikaa taivasta yläpuolellanne. Laskekaa pää ja tutkikaa ympäristöä ympärillämme”. Ihmisen tekemää ympäristöä pyritään siis käytännössä harmonisoimaan, ja tämä harmonisointi vaikuttaa elämäämme positiivisesti monella tapaa.

Fengshui ei ole uskon asia. Siihen ja sen vaikutuksiin ei tarvitse uskoa, mutta se toimii silti. Klassisessa fengshuissa on käytössä ainoastaan viisi elementtiä apukeinoina eli metalli, vesi, puu, tuli ja maa. Kaikki on suhteellista: kun metallia tarvitaan, sitä täytyy määrällisesti olla niin paljon, että se tuntuu tilassa. Yksi pieni metallinen käsipaino ei riitä vaan käsipainoja täytyy olla monta tai vastaavasti muutama iso sellainen. Elementti ei myöskään saa olla piilossa vaan se pitää olla näkyvillä, kosketuksissa tilassa virtaavan qin eli energian kanssa, jotta se pystyy vaikuttamaan tilan energioihin myönteisesti.

Miksi joku talo tai tila sopii yhdelle ihmiselle, mutta toiselle taas ei? Kompassikoulukuntaan kuuluu tila-aika lentävät tähdet ”Xuankong feixing”, jossa on käytössä yli 200 erilaista talotyyppiä. Saman koulukunnan ”Bazhai” eli kahdeksan taloa jakaa ihmiset joko itä- tai länsiryhmään kuuluviin. Ihannetilanne olisi siis, että itäryhmään kuuluva asuisi itäryhmään kuuluvassa talossa (lue: puhutaan aina talosta, vaikka kysymyksessä olisi asunto) ja jossa sisätilat olisivat juuri hänelle oikeissa ilmansuunnissa. Kompassikoulukunnassa ilmansuunnat tutkitaan nimensä mukaisesti kiinalaisella kompassilla, josta käytetään nimeä luopan.

Eeva-Riitta Halonen

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s