Asuntomessuilla Mikkelin Kirkonvarkauden kaupunginosassa oli esillä noin 30 erilaista kotia. Tällä kertaa tarkastelin messukohteita fengshuin oppien perusteella, mutta hyvin yleisellä tasolla.

Fengshuin kannalta avara ja valoisa sisäänkäynti on suotuisa. Kohteessa 5 Wave talon sisäänkäynti on esteetön, mutta hallitseva kattorakenne tekee sen hämäräksi. Tehokkaampi valaistus auttaisi tilannetta. Fengshuissa pyritään harmoniaan ympäristön kanssa ja haitallisen sha qi energian muodostumisen ehkäisemiseen. Suoraa kivettyä väylää pitkin qi pääsee vaeltamaan ulko-ovelle liian nopeasti ja muuntuu sha qiksi. Sitä estäisivät lomittain väylän varrelle sijoitetut isokokoiset ruukut.

Mutkitteleva polku taloon on suotuisa. Kohteen 29 FortumKoti edustalla on sivupolku, joka johtaa talolta varastorakennukseen.

Sisällä yhdistetyssä keittiössä ja olohuoneessa (kohde 5 Wave) on lattiatasosta kattoon asti paljon ikkunapintaa. Olo on kuin akvaariossa, jossa ei ole monta kasvia suojana. Tilan yin ja yang eivät ole tasapainossa, sillä tila on liian yang rentoutumiseen perheen kanssa, mutta sopii vieraiden kestitsemiseen ja seurusteluun.

Ennen saunassa on ollut korkeintaan pieni ikkuna tai lasiovi, mutta nykyään sielläkin on paljon lasipintaa (kohde 5 Wave). Se on fyysisesti muuttanut saunan yin-tilasta enemmän sosiaaliseksi yang-tilaksi. Mielestäni saunan yin-olemus kannattaisi kotioloissa kuitenkin säilyttää, koska se kuitenkin edelleen mielletään koko perheen rentoutumispaikaksi.

Tilan tasoerot eivät ole fengshuin kannalta suositeltavia (kohde 6 Kannustalon Harmaja Saimaa). Portaiden edessä oleva läpinäkyvä kehystetty lasikaide muistuttaa ikkunaa. Jos lasiosa vaihtuisi tummemmaksi, jolloin siitä ei näe selkeästi läpi, kävely portaikossa tuntuisi turvallisemmalta.

Parrun alla oleskelu saa olon levottomaksi. Tässä keittiössä sen alle on sijoitettu saareke (kohde 12 Honka Ankkuri) ja ruokailutila. Parruun upotetut valaisimet pehmentävät kuitenkin haitallisen sha qin vaikutusta.

Fengshuin näkökulmasta makuuhuone on rauhallinen yin-tila, joka on tarkoitettu lepäämiseen ja nukkumiseen. Sängyn ja pään yläpuolelle ei ole suositeltavaa sijoittaa raskaita seinäkaappeja (kohde 5 Wave) tai painavia tauluja, jotka häiritsisivät unta. Epäsuora valaistus makuuhuoneessa taas on suositeltavampi kuin kattovalaisin sängyn yläpuolella.

Olen tuonut esiin joitakin epäkohtia fengshuin kannalta, mutta olen esittänyt myös korjaustoimenpiteitä osaan niistä. Ympäristön havainnoiminen – sisällä ja ulkona – on tärkeä osa fengshuin harjoittamista.

Teksti ja kuvat: Eeva-Riitta Halonen

 

Mainokset