Sisustustrendit esillä Tuusulan Asuntomessuilla

Tuusulan Asuntomessut avautuivat yleisölle 3.8.2020. Suomen ensimmäiset Asuntomessut järjestettiin myös Tuusulassa 50 vuotta sitten. Pääsin katsomaan juhlavuoden messukohteita ennakkoon ja kuulemaan niiden sisustuksen trendeistä. Messukohteissa erottuu selkeästi kolme sisustustrendiä: japandi-tyyli, ekologisuus ja puu.

Skandinaavisen ja pelkistetyn japanilaisen sisustustyylin liittoa kutsutaan japandi-tyyliksi, joka on maailmallakin tuttu käsite. ”Vaalea värimaailma on yhdistetty pehmeisiin luonnollisiin sävyihin. Selkeään arkkitehtuuriin tuodaan kontrastia irtokalusteiden pyöreillä pesämäisillä muodoilla ja tekstiilien tekstuurilla”, selventää sisustussuunnittelija Malla Tapio.

Ekologisuus sisustamisessa tulee esiin esimerkiksi uusiutuvissa ja päästövapaissa luonnonmateriaaleissa, kierrätetyissä kalusteissa ja jäljitettävän tuotannon tuotteissa. Isossa roolissa ovat myös kotimaisuus ja laadukkaiden tuotteiden pitkäikäisyys.

Puun lisääntynyt käyttö näkyy sisätilojen pinnoissa ja tilanjakajina, kuten rimoituksina. ”Erityisesti käsityön jälki saa nyt näkyä ja mittatilaustyöstä ollaan valmiita maksamaan”, kertoo Malla Tapio.

Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet trendien syntyyn?

Tulevien asukkaiden sisustusvalintoja ovat ensisijaisesti ohjanneet omat mieltymykset ja unelmat, jotka on toteutettu yleensä yhteistyössä sisustussuunnittelijan kanssa. ”Messukohteissa näkyvien sisustustrendien syntyyn ovat vaikuttaneet hyvinvoinnin tärkeys, työn luonteen muuttuminen, digitaalisuus, epävarmuus tulevaisuudesta, kaipaus arjen helppouteen, huoli ilmastosta ja kaipuu luontoon.”

Etätyön lisääntyminen on muokannut sisustustarpeita: valon merkitys kotona on kasvanut, kuten myös huomion kiinnittäminen kodin akustiikkaan ja tunnelmaan. Tilojen muokattavuus ja muokattavat huonekalut ovat tulleet yhä tärkeämmäksi Malla Tapion mukaan.

Trendien mukaiset kuvapoiminnat messukohteista

1. Japandi-henkinen ruokailutila, jossa tilan selkeys, Nikarin kalusteiden keveys, pyöreät ja pyöristetyt muodot sekä vaalea puulattia kohtaavat kohteessa Honka Huomen (41). Trendiin sopivaa tummaa kontrastia löytyy Katja Hyytiälän taulusta ja viereisen keittiön kiintokalusteista, jotka ovat Puustellin mallistoa.

2. Cobellon kalusteiden ja tuotteiden luonnonläheiset materiaalit ilmentävät toista trendiä eli ekologisuutta kohteessa Finnlamelli Linnamajuri (16). Alla olevassa Designtalo Puron (13) wc-tilassa on Woodion pesuallas, joka on vedenkestävää puukomposiittia eli ekologinen ja kierrätettävä.

3. Puun käyttö pintamateriaalina: lakattu mäntypaneeli ja Heidi Jeskasen taulu pehmentävät korkean olohuoneen ilmettä kohteessa Dekotalo Ruuti (8).

Asuntomessujen sisustuksista jäi harmoninen kuva ja niitä oli höystetty ripauksilla yksilöllistä ilmettä. Lisää yksilöllisyyttä olisin kuitenkin kaivannut verhoratkaisuihin, kun nyt monessa kohteessa oli samoja kaihtimia. Mustia keittiöitä näkyi edelleen, mutta osa oli jo saanut elävöitystä tammipuisista kaapinovista. Lisäksi oli nähtävissä avokeittiön muutosta II-keittiöksi, erilliseksi tilaksi.