Asuntomessut 2016: kokemus sisustusammattilaisen silmin

Seinäjoen Asuntomessuilla, Etelä-Pohjanmaalla, kukitettiin 100 000:s messukävijä maanantaina. Vierailin siellä silloin, mutta en ollut se onnekas kukitettava – tyydyin siis vain tutustumaan messukoteihin. Olin etukäteen valinnut kohteet ja erityisesti kolme kohdetta, jotka ehdottomasti halusin nähdä. Mutta mitä sitten kävikään, kun pääsin ensimmäiseen messutaloon?

Aloitin kierrokseni kohteesta 7, Omatalo Armas, joka ei ollut päässyt kolmen ’must’-kohteeni joukkoon. Heti sisälle eteiseen astuessani tuli kuitenkin sellainen tunne, että tässä oli onnistunut kohde – ehkä se neljäs ’must’.

2016_messujuttu_blogiin_armas_talo_m

1,5-kerroksinen puutalo – Omatalo Armas – on suunniteltu lapsiperheelle ja istuu arkkitehtuuriltaan hyvin pohjanmaalaiseen maisemaan. Huoneistoala on 143 m². Sisustuksessa moderni skandinaavisuus on saanut seurakseen ripauksen romantiikkaa. Sisustussuunnittelijana on toiminut Milla Santamäki.

2016_messujuttu_blogiin_armas_et_m

Eteisen kalusteissa on huomiota herättävää ’bling blingiä’.

2016_messujuttu_blogiin_armas_k

Keittiön katseenvangitsija on välitilamateriaali, joka kimaltelee. Välitilan suojalasi on asennettu metallikehyksiin. Basaltin harmaalle (Tikkurila Symphony N499) liitutauluseinälle on kirjoitettu leivinuunipizzan teko-ohje. Tavallista syvemmässä niemekkeessä – etualalla – on myös paljon säilytystilaa.

2016_messujuttu_blogiin_armas_oh_ruok

Olohuone on sisustettu maanläheisin sävyin ja tunnelma on rauhallinen. Seinälampetit hehkuvat kauniisti olohuoneessa ja kattovalaisimet ruokailutilassa. Ripaus mustaa sisustuksessa terävöittää tilojen yleisilmettä. Lattiana Barrel tammi.

2016_messujuttu_blogiin_armas_oh_yksit_2

Yksityiskohta olohuoneen televisiotasosta, johon yksi lempivalaisimistani – By Rydénsin Omega – on päässyt.

2016_messujuttu_blogiin_armas_s_m

Led-valonauhalla valaistu kiviseinä kiukaan takana tuo upeaa kontrastia savusaunamaisen tummaan saunaan. Puu on materiaaliltaan lämpökäsiteltyä tervaleppää. Kylpyhuoneen kohokuvioiset kuviolaatat (UF Form White Satin Wave 30×60 cm/K-Rauta) ovat nyt trendikkäitä.

2016_messujuttu_blogiin_armas_vierash_m

Vierashuone/kirjasto esittelee Provinssirockin historiaa seinäkollaasillaan. Tila näyttää vielä enemmän vierashuoneelta, ehkä messujen jälkeen myös kirjastolta.

2016_messujuttu_blogiin_armas_portaikko

Yläkertaan johtavan portaikon käsijohteiden alaosat on valaistu, mikä lisää turvallisuutta portaikossa kulkemiseen. Näkymä vaan ei ole kovin estettinen, kun käsijohteet on jouduttu suojaamaan messujen ajaksi. Pieni ja matalalle sijoitettu ikkuna antaa arvokasta lisävaloa.

2016_messujuttu_blogiin_armas_tyton_h_m

Tytön huoneessa on paljon valkoista pintaa ja ilmavuutta. Hauska yksityiskohta työpöydällä on vaaleanpunainen valokirjain V (www.emmasandmamas.fi).

2016_messujuttu_blogiin_armas_pojan_h_m

Pojan huoneen kalusteet ovat mitoiltaan alle kouluikäisille tarkoitettuja. Pyöreän pöydän ympärille mahtuu kavereitakin leikkimään ja askartelemaan. Olisin kuitenkin sijoittanut sängyn toiseen paikkaan, pois ikkunan edestä ja kattoon upotettujen Led-alasvalojen alta.

2016_messujuttu_blogiin_armas_mh

Päämakuuhuoneessa sängynpäätynä toimii näyttävä sisustustarra. Pöytävalaisimet jatkavat alakerran linjaa – vähän hohtavaa siellä täällä. Tilan yhteydessä on myös liukuovellinen vaatehuone.

Ensimmäinen upea kohde on nyt nähty, ja seuraavat kolme sekä monta muuta odottavat vielä tutustumista. Kaikkiaan messuille on rakennettu 34 erillistä pientaloa ja yksi paritalo, puukerrostalo ja luhti-/rivitalo Suomen Asuntomessujen tiedotteen mukaan.

Teksti ja kuvat: Eeva-Riitta Halonen

Advertisement

Tuulahdus Meksikosta Vantaan Asuntomessuilla

Ennen Seinäjoen Asuntomessuja on hyvä palauttaa mieleen, miltä Vantaan Asuntomessuilla näytti noin vuosi sitten. Sain ennakkokutsun tutustumiskäynnille kohteeseen Casa del Limon, jonka rakennutti suomalais-meksikolainen perhe.

asuntomessut_2015_casa_del_limo_maisema

Messualue oli vielä kesäkuun loppupuolella osittain keskeneräinen. Yhteinen tavoite oli, että kaikki valmistuu ajoissa 10.7. alkaville Asuntomessuille.

Kuvan keskellä – valmiina – pilkotti Lammi-kivitalojen oranssina hehkuva kohde 31, Casa del Limon. Sisustussuunnittelusta vastasi pääosin sisustussuunnittelija SI Hannakaisa Ukonaho. Sisustussuunnittelija SI Tommi Mäkinen taas suunnitteli kohteen valaistuksen.

asuntomessut_2015_casa_del_limo_oh

Olohuoneessa raikkaan vihreät Acapulco-tuolit (finnishdesignshop.fi) toivat mieleen Meksikon. Sieltä isäntäperhe on tuonut rahin ja siihen kuuluvan sohvan. Papilio-sarjan matto on hankittu MeTradesta.

asuntomessut_2015_casa_del_k_lattia

Kiintokalusteet keittiöön, pesu- ja wc-tiloihin sekä vaatesäilytysjärjestelmät on toimittanut Domus, joka on vastannut myös niiden suunnittelusta. Materiaalina on käytetty massiivitammea.

Keittiön laattalattia on meksikolaista Peñuela-marmoria, jota tuo maahan talon tuleva isäntä Rodrigo Cervantes yrityksensä MX Kiven kautta. Yrityksessä työskentelee myös vaimo Anne Cervantes.

asuntomessut_2015_casa_del_limo_laattamallit

Ruokailutilan pöydällä oli esillä kohteessa käytetyt Talavera-laatat ja meksikolaiset luonnonkivilaatat.

asuntomessut_2015_casa_del_limo_seinalaatat

Talavera-laatat, joita espanjalaiset toivat Meksikoon jo 1500-luvulla, koristivat kodinhoitohuoneen seinää. Neljä 10×10 senttimetrin kokoista laattaa muodostivat yhden kuvion.

asuntomessut_2015_casa_del_limo_valaisin

MX Kivi tuo maahan myös seinä- ja lattiavalaisimia, jotka on tehty oranssista Onix-kivestä. Sitä käytetään sisustuselementeissä ja koruissa. Meksiko on kiven suurin tuottajamaa maailmassa.

asuntomessut_2015_casa_del_limo_portaikon_sailytys

Portaikon alaosa on otettu todelliseen hyötykäyttöön: puusepällä on teetetty säilytystilaa, jota lapsiperheessä aina tarvitaan.

Kiitos kierroksesta Rodrigo ja Anne Cervantes!

Lisätiedot: mxkivi.com

Teksti ja kuvat Eeva-Riitta Halonen

 

Kivitalo Villa Roxana – toteutunut haave

Kymmenen vuotta sitten Eija ja Erkki päättivät, että joskus heillä olisi moderni valkoinen kivitalo. Sitä suunnittelemaan he valitsivat arkkitehti Heidi Mäkeläisen Arkkitehdit KH Ky:stä. Kivitalo valikoitui siksi, että edellinen koti oli perinteinen puutalo ja pariskunta halusi vaihtelua.

Rauhalliselta asfaltoidulta sivutieltä käännytään jyrkästi vasemmalle – hiekkatielle. Sieltä voi jo osittain nähdä kaksikerroksisen rinnetalon – Villa Roxanan. Sen edessä näkymää peittää vielä purettava vanha puutalo.

Etsimme kallioista tonttia. Annoimme kiinteistönvälittäjälle ostotoimeksiannon ja sitä kautta tämä tontti löytyi. Roxana-nimi tulee tontin nimestä. Olemme yrittäneet selvittää mistä se on tullut, mutta tontin edellinen omistajakaan ei sitä tiennyt”, kertoo Eija.

Kallioon pultatun Villa Roxana -tekstin takoi vantaalainen seppämestari Jouko Nieminen. Tanskalaisen Nordalin terassikalusteet on itse käsitelty kalustemaalilla.

Kallioon pultatun Villa Roxana -tekstin takoi vantaalainen seppämestari Jouko Nieminen. Tanskalaisen Nordalin terassikalusteet käsistään kätevä Eija on itse käsitellyt kalustemaalilla.

Puolen vuoden päästä Länsi-Vantaalla sijaitsevan tontin ostamisen jälkeen viisikymppinen pariskunta sekä kolme kissaa muuttivat tontilla vapaana olevaan 1930-luvulla rakennettuun pientaloon – rakentamisen ajaksi. Aikuiset lapset olivat jo muuttaneet pois kotoa.

Villa Roxana valmistui osaavien ammattilaisten käsissä

Rakennusvaihe sujui melko mutkattomasti. Villa Roxanan tulevat asukkaat Eija ja Erkki osallistuivat myös rakentamiseen. He ovatkin rakennusalan ammattilaisia eli rakennusinsinöörejä pohjakoulutukseltaan. Tosin rakentaminen tuntui raskaammalta Eijan mukaan kuin 15 vuotta sitten, vaikka pariskunta oli rakentanut edellisen talonsa itse.

Meillä oli onni löytää hyvät ammattilaiset, jotka pääosin rakensivat kotimme. Erityisesti haluan mainita Raido ja Mikk Kallaksen. Huippuhyvä timpurikaksikko! Asenne ja ammattitaito oli heillä huippuluokkaa”, ylistää Eija.

Villa Roxana valmistui ennen joulua 2013. Asuinpinta-alaa siinä on noin 170 neliötä.

Rinnetontille rakennetun valkoiseksi rapatun kivitalon pääsisäänkäynti on toisessa kerroksessa.

Rinnetontille rakennetun valkoiseksi rapatun kivitalon pääsisäänkäynti on toisessa kerroksessa.

Kirenan peililiukuovet avartavat eteistä. Juvin konsolipöydän yläpuolella on seinävalaisin Ellokselta. VM-Carpetin harmaa matalanukkainen Tessa-matto suojaa laattalattiaa. Vanha arkku ja kirjoituskone etualalla, olohuoneen puolella, ovat molemmat kirpputorilöytöjä.

Kirenan peililiukuovet avartavat eteistä. Juvin konsolipöydän yläpuolella on seinävalaisin Ellokselta. VM-Carpetin harmaa ja matalanukkainen Tessa-matto suojaa laattalattiaa. Oviaukosta pääsee makuuhuoneeseen. Vanha arkku ja kirjoituskone etualalla, olohuoneen puolella, ovat molemmat kirpputorilöytöjä.

Talon pohjaratkaisu on arkkitehdin käsialaa. Pintamateriaalien valinnoista Eija keskusteli muutaman sisustussuunnittelijaystävänsä kanssa, mutta lopulliset ratkaisut hän teki itse. Sisustussuunnittelijan käyttöä hän suosittelee silloin, kun omat tiedot ja taidot eivät riitä.

Värimaailma talossa on rauhallinen ja maanläheinen. Kontrastia valkoisiin seiniin tuo tummaksi käsitelty tammilankkuparkettilattia.

Tunnelmallisen olohuoneen sohva on Iskusta ja ikkunapeili sen yläpuolella tori.fi:stä. Sohvapöydän rungon teki Jouko Nieminen ja kannen Puupaja. Kattovalaisin on Riviera Maisonin mallistoa. Takorautainen tuoli ja kynttilänjalka ovat löytöjä Vermon raviradan kirpputorilta. Mustaksi käsitelty rokokootuoli on hankittu Juvilta, talja lattialla on Askosta. Talonpoikaiskaapin Erkki on saanut perintönä.

Tunnelmallisen ja eri tyylejä tyylikkäästi edustavan olohuoneen moderni divaanisohva on Iskusta ja rustiikkinen ikkunapeili sen yläpuolella tori.fi:stä. Sohvapöydän rungon teki Jouko Nieminen ja kannen Puupaja. Kattovalaisin on Riviera Maisonin mallistoa. Takorautainen tuoli ja kynttilänjalka ovat löytöjä Vermon raviradan kirpputorilta. Mustaksi käsitelty varhaisrokokootuoli on hankittu Juvilta, talja lattialla on Askosta. Valkoiseksi käsitelty talonpoikaiskaappi on perintökaluste.

Takka on Brunnerin mallistoa. Näyttävä porokynttelikkö on hankittu Maison & Vous -sisustusliikkeestä Vantaan Petikosta ja puuteline on löytynyt kirpputorilta. Kehystetyt akvarellit seinällä ovat matkamuistoja Prahasta.

Moderni takka on Brunnerin mallistoa. Porokynttelikkö on hankittu Maison & Vous -sisustusliikkeestä Vantaan Petikosta ja puuteline on löytynyt kirpputorilta. Kehystetyt akvarellit seinällä ovat matkamuistoja Prahasta.

Asukkaiden lempipaikka kodissaan on istuinryhmä takan edessä. Se muodostuu Howard-nojatuoleista, Jackpointin torkkupeitoista ja Elloksen irtotyynyistä. Taustalla näkyy keittiö.

Eijan ja Erkin lempipaikka on istuinryhmä takan edessä. Se muodostuu Howard-nojatuoleista ja -rahista, Jackpointin torkkupeitoista ja Elloksen irtotyynyistä. Täällä pariskunnan kissatkin viihtyvät, mutta nyt ne ovat kaikonneet, koska ne eivät välitä vieraista ihmisistä. Taustalla näkyy keittiö.

Parasta kodissamme ovat isot ikkunat ja valoisuus”

Kodin kiintokalusteet on hankittu Opdecolta. Irtokalusteista osa on edellisestä kodista ja loput on hankittu varta vasten uuteen kotiin. Paljon kalusteita joutui myös myytäväksi, sillä uusi koti on pienempi kuin edellinen.

Modernin keittiön kiinteiden kalusteiden materiaalina on MDF ja värinä korkeakiilto valkoinen. Välitilassa on karkaistu valkoinen lasi. Kiinteät kodinkoneet ovat Mielen mallistoa. Timpuri Raido Kallas on tehnyt puukuitulevystä seinäkiinnitteisen tilanjako-oven. Se erottaa keittiön ja kodinhoitohuoneen toisistaan sekä antaa väriä muuten vaaleaan tilaan. Matot ovat VM-Carpetin mallistoa.

Modernin keittiön kiinteiden kalusteiden materiaalina on MDF ja värinä korkeakiilto valkoinen. Välitilassa on karkaistu valkoinen lasi. Kiinteät kodinkoneet ovat Mielen mallistoa. Timpuri Raido Kallas on tehnyt puukuitulevystä seinäkiinnitteisen tilanjako-oven. Se erottaa keittiön ja kodinhoitohuoneen toisistaan sekä antaa väriä muuten vaaleaan tilaan. Matot ovat VM-Carpetin mallistoa.

Ruokailutilasta pääsee Domus Schüco -nostoliukuovien kautta terassille. Ruokapäytä on teetetty Haapaveden puusepillä. Tanskalaiset Voice-tuolit ovat tori.fi:stä. Klassinen pöytävalaisin on Cobellosta. Ikkunaa somistavat Elloksen pellavaiset sivuverhot.

Ruokailutilasta pääsee Domus Schüco -nostoliukuovien kautta terassille. Ruokapäytä on teetetty Haapaveden puusepillä. Tori.fi:stä Eija on hankkinut tanskalaiset Voice-tuolit, joiden kangaspäälliset ovat irrotettavia ja vesipestäviä. Klassinen pöytävalaisin on Cobellosta. Ikkunaa somistavat Elloksen pellavaiset sivuverhot.

Parasta kodissamme ovat isot ikkunat ja valoisuus sekä avoimet näkymät. Näkymät paranevat vielä, kun saamme purettua tontilla olevan vanhan talon”, toteaa Eija.

Talon kiinteän valaistuksen on suunnitellut Decolight.

Keittiön työtasot ovat helppohoitoista mustaa graniittia. Tasolla ikkunan edessä on Vermon raviradan kirpputorilta löytynyt vaaka, jonka Eija on itse maalannut ja lakannut. Aadasta löytyivät aikoinaan shakkinapit, jotka sopivat hänen mukaansa hyvin vaa'an seuraksi. Seinäkello ja Bonsai ovat Ikeasta. Etualalla näkyy lasikaiteilla varustettu portaikko, joka johtaa alakertaan.

Keittiön työtasot ovat helppohoitoista mustaa graniittia. Tasolla ikkunan edessä on Vermon raviradan kirpputorilta löytynyt vaaka, jonka Eija on itse maalannut ja lakannut. Seinäkello ja Bonsai ovat Ikeasta. Lasikaiteilla varustettu portaikko johtaa alakertaan.

Makuuhuonetta hallitsee Vepsäläiseltä hankittu Jensenin runkopatjasänky. Sen tummanharmaalla kankaalla päällystetty sängynpääty on Iskusta. Päiväpeitto ja irtotyynyt ovat H&M:ltä ja torkkupeitot Ikeasta. Helmalakana on teetetty Eurokankaassa. Yöpöytien rungot on tehnyt mestariseppä Jouko Nieminen ja tasot on itse tuunattu. Lukuvalaisimet ovat löytö torniolaisesta sisustusliikkeestä.

Yläkerran päämakuuhuonetta hallitsee Vepsäläiseltä hankittu Jensenin runkopatjasänky. Tummanharmaalla kankaalla päällystetty sängynpääty on Iskusta. Päiväpeitto ja irtotyynyt ovat H&M:ltä ja torkkupeitot Ikeasta. Helmalakana on teetetty Eurokankaassa. Yöpöytien rungot on tehnyt mestariseppä Jouko Nieminen ja tasot on itse tuunattu. Lukuvalaisimet ovat löytö torniolaisesta sisustusliikkeestä.

Alakertaan johtavan portaikon puuaskelmat ovat Haapaveden puuseppien tekemät. Portaikko on valaistu Cariitin Led-valaisimilla, ja se lisää kulkijan turvallisuutta. Aulan matto on Vm-Carpetin mallistoa Tessa. Kiinteä kaappi on Keittiötukusta ja sen päällä oleva taso on itse vahattu tummaksi. Kaapin päällä, Block-valaisimen ympärillä, on löytöjä kirpputoreilta ja sisustusmyymälästä.

Portaikon puuaskelmat ovat Haapaveden puuseppien tekemät. Portaikko on valaistu Cariitin Led-valaisimilla, mikä lisää kulkijan turvallisuutta. Aulan Tessa-matto on Vm-Carpetin mallistoa. Kiinteä kaappi on Keittiötukusta ja sen päällä oleva taso – Bauhausilta – on itse vahattu tummaksi. Kaapin päällä, Block-valaisimen ympärillä, on löytöjä kirpputoreilta ja sisustusliikkeistä.

Alakerran oleskelutilan epäsuora valaistus on toteutettu Led-nauhalla. Bellus-sohvalla on trendikkäitä eläinaiheisia Elloksen irtotyynyjä muiden irtotyynyjen lomassa. Kynttelikkö Vepsäläisen Aasia-sarjan sohvapöydällä on Kasvihuoneilmiöstä. Talja lattialla on Stockmannilta.

Portaikon vasemmalta puolelta pääsee alakerran oleskelutilaan, jonka epäsuora valaistus on toteutettu Cariitin Led-valonauhalla. Bellus-sohvan nyt suositut eläinaiheiset irtotyynyt ovat Ellokselta. Näyttävä kynttelikkö Vepsäläisen Aasia-sarjan sohvapöydällä on Kasvihuoneilmiöstä. Talja lattialla on hankittu Stockmannilta.

Vierashuoneen ilmettä pehmentää Cobellosta hankittu laskosverho. Lukuvalaisin on löytö Koiramäen Pajutallilta.

Portaikon oikealla puolella on vierashuone, jonka ilmettä pehmentää Cobellosta hankittu laskosverho. Lukuvalaisin on Eijan löytö Koiramäen Pajutallilta.

Käyn hyvin monenlaisissa kaupoissa. Kivaa ja edullista perustavaraa löytyy esimerkiksi Ikeasta. Cobellossa ja Boknäsillä käyn taas välillä fiilistelemässä. Kirppikset ja tori.fi ovat ehtymättömiä aarreaittoja, joista löytyy kaikenlaista mielenkiintoista ja erilaista kotiin.”

Teksti ja kuvat: Eeva-Riitta Halonen